Archive for joulukuu, 2012

Yrittäjyydellä uuteen alkuun

tiistai, joulukuu 18th, 2012

Sain kesän päätteeksi mieluisia uutisia kun kuulin, että voin aloittaa työt Laatutakuu-aluepäällikkönä. Aikaisemmissa työtehtävissä emoyhtiössämme ISS Palvelut Oy:ssä sain hoitaa siivouksen, kiinteistönhuollon ja vartioinnin asiakkuuksia ja tuotantoa. Laatutakuulla minua kiinnosti ketjun energisyys, postiivisuus ja yrittäjien aikaansaama korkea asiakastyytyväisyys. Ensimmäisten viikkojen aikana olen saanut huomata kuinka vastuullisesti, ammattitaitoisesti ja antaumuksella yrittäjämme yrityksiään pyörittävät.

Viime kuukausien talousuutisia seuraamalla ei voi välttyä näkemästä mitä ratkaisuja monet yritykset ovat joutuneet tekemään henkilöstönsä kanssa. Yrittäjyys voi tarjota monelle heistä mahdollisuuden uuteen alkuun. Paljon tahtoa, tarkkuutta ja monipuolista työntekoa yrittäjän arki tosin vaatii. Pienyrittäjä on useasti yrityksensä toimitusjohtaja, sihteeri, myyjä ja työntekijä. Yrittäjänä kuitenkin kaikilla on mahdollisuus menestykseen ja itsenäisyyteen ja mahdollisuus ottaa tulevaisuus omaan haltuun. Franchisingyrittäjällä on myös ketjun tuki vaikeissa tilanteissa, jota muilla yrityksillä ei ole. Lisäksi yrittäjäkollegoiden tuki on parhaimmillaan erittäin voimaa antavaa, koska he tuntevat
parhaiten arjen haasteet.

Palkitsimme lokakuussa vuosittaisessa gaalassamme parhaimpia yrittäjiämme asiakastyytyväisyyden ja kasvun perusteella. Tätä palkintojenjakoa oli hienoa katsella, koska menestyvistä yrittäjistä hehkui energia, iloisuus ja rohkeus. Uskon, että he voivat läsnäolollaan myös piristää asiakkaidemme arkea. Tästä meillä muillakin on opittavaa.

Juho Selin
aluepäällikkö